tiistaina

Kulhoja vanhoista vinyyleistä



Valmis kulho hedelmävatina
Siitä taitaa olla jo kolme vuotta aikaa, kun löysin netistä amerikkalaisen ohjeen, miten vanhoista LP-levyistä voi tehdä kulhoja. Idea oli sen verran hauska, että halusin ehdottomasti kokeilla sitä. Kaikki omat LP-levyni ovat kuitenkin kadonneet, ilmeisesti muuton yhteydessä muutama vuosi sitten (asia todellakin harmittaa, levyjä kun oli mahtava laatikollinen), enkä mitään hyviä levyjä toki olisi raaskinutkaan siihen käyttää. Sain kuitenkin ystävältä satsin levyjä, jotka olisivat joutuneet kaatopaikalle, ellen olisi niitä pelastanut. Levyt ovat odottaneet varastossa jo hyvän aikaa, että ehtisin niitä työstämään. Tänään sitten oli aikaa ja sopiva inspiraatio vihdoin ja viimein kokeilla ohjetta käytännössä. Ohjeessa levyt lämmitettiin mikrossa, mutta huomasin ikäväkseni, että meidän mikro oli liian pieni LP-levyille! Niinpä minun levyni päätyivät siis uuniin! Uuni täytyy pitää mahdollisimman pienellä; 50-75 astetta on ihan riittävästi. Kulho tarvitsee muotin, jonka päälle levy laitetaan. Muotiksi käy mikä hyvänsä muovikulho tms. mikä kestää vähän lämpöä. Muotti laitetaan ylösalaisin, LP-levy siihen päälle ja sitten uuniin. Kannattaa seurata tilannetta koko ajan uunissa, levyn ei tarvitse olla siellä montaakaan minuuttia. Kun levyn reunat taipuvat alaspäin, on se valmis ja nostetaan pois uunista, edelleen muotti-kulhon päällä. Tässä vaiheessa voi tarvittaessa vielä painaa levyn reunoja alaspäin. Levyn annetaan jäähtyä ja kovettua muotin päällä. Sitten vain otetaan levy muotin päältä ja käännetään ympäri - kulho on valmis!

Toinen tapa tehdä kulho:  Kulhon voi tehdä uunissa myös näin; laita kuumuuden kestävä kulho (muotti) pellille oikein päin. Laita sitten LP-levy kulhon päälle, levyn päälle vielä vaikka muki painoksi ja pelti uuniin. Kun levy lämpenee ja "sulaa", se painuu muottina olevan kulhon sisälle. Avot- levykulho on valmis! Tämä tapa lienee vielä helpompi kuin tuo ensimmäinen, mutta mielestäni kauniimman malliset kulhot tulevat ensimmäisellä tekniikalla.


Kulhon käyttöideoita; hedelmäkulhona, Disco-teemaan juhlissa, sipsi-kulhona, salaattikulhona (kun sisälle laittaa esim. lasikipon), lahjakorina -täytä sopivilla herkuilla. Keksi itse lisää!
LP-levy uunissa, valmis pois otettavaksi.

Valmiita kulhoja

  234x60

Pick any 3 CDs for only $20! Choose from hundreds of titles

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti